Tekstikoko
  • +

Rs-viruksen taudinaiheuttajat lapselle

RS-virus lapsella.jpgTuoreena vanhempana lapsesi on sinulle suuri ilon mutta myös huolen aihe. Yksi huolenaiheista on jotain niin pientä, ettei sitä voi edes paljain silmin havaita – taudinaiheuttaja.

Taudinaiheuttajiksi kutsutaan yleisesti viruksia ja bakteereita  – mikroskooppisia eliöitä, jotka aiheuttavat infektioita. RSV-infektiossa taudinaiheuttaja on virus. Toisin kuin bakteeri-infektioita, virusinfektioita ei voida hoitaa antibiootein.

Taudinaiheuttajat huolestuttavat kaikkia tuoreita vanhempia. Osalla lapsista on muita suurempi riski sairastua vakavammin tartunnan saatuaan. Esimerkiksi ennenaikaisesti syntyneet lapset sekä vauvat, joilla on syntyessään sydänvika tai keuhko-ongelmia, ovat muita suuremmassa vaarassa RSV-infektion aiheuttamien jälkitautien suhteen.

Mutta miksi joillain lapsilla on muita suurempi riski?

Keskosvauvoilla (ennen laskettua aikaa syntyneillä) elimistön puolustusjärjestelmä ei ole välttämättä ehtinyt kehittyä riittävästi ennen syntymää, minkä vuoksi keskosvauva on täysiaikaisia vauvoja alttiimpi infektioille. Kun on kyse RS-viruksesta, vasta-aineita, jotka suojelevat vauvaa vakavilta jälkitaudeilta, siirtyy yleensä äidiltä vauvalle raskauden loppuvaiheessa. Nämä vasta-aineet ovat välttämättömiä infektion torjumiseksi ja komplikaatioriskin pienentämiseksi. Jos vauva syntyy paljon ennen laskettua aikaa, luonnollinen suoja saattaa olla puutteellinen.

Voit kuitenkin itse tehdä monia asioita, joilla pienennät vauvasi infektioriskiä. Lääkärisi voi kertoa tästä lisää.